”Täytyisi nousta ylös, taivaaseen saakka, kirkastua, mutta kuinkas kirkastut? On vajottava, hiivuttava, muututtava kokonaan mustaksi, annettava kaiken valon sammua. Milloin valo käy silmiisi pahiten, milloin on se kirkkain, yön jälkeen, eikö niin?”
JP
Koskisen Finlandia-palkintoehdokkuuden saavuttanut historiallinen
romaani alkaa vuoden 1914 heinäkuusta, jolloin munkki Grigori
Rasputinia puukotetaan. Puukottaja on eukko Guseva, mutta hänen
takanaan vaikuttaa olevan jokin arvovaltaisempi taho, onhan Rasputin
sekaantunut vakavalla tavalla valtakunnan politiikkaan. Rasputin jää
henkiin kuin ihmeen kaupalla. Tästä alkaa huima kertomus vallasta,
himosta, petoksesta ja rakkaudesta.
Koskisen minäkertojana on nuori Vasili-poika, jonka Rasputin on adoptoinut pyhiinvaellusmatkalla Jerusalemiin. Vaatimaton maalaispoika on samaan aikaan munkin akolyytti ja eräänlainen doppelgänger, joka kasvaa opettajansa kaltaiseksi ihmeidentekijäksi. Vasililla on jo valmiiksi hämmästyttävä kyky oppia kieliä.
Tekijä rakentaa hahmojaan taitavasti yhtäältä Vasilin ja Rasputinin suhteen avulla ja toisaalta näiden toistuvilla vierailuilla tsaariperheen luo. Vasili ihastuu nopeasti tsaari Nikolain Anastasia-tyttäreen ja tästä seuraa mahdoton rakkaustarina, joka muiden psykologisten teemojen ohella kohottaa teoksen paikoitellen dostojevskiläisiin mittoihin sielun tummien syvyyksien kartoittajana.
Rasputinin levottomuus ja omalaatuisuus näkyy hänen repliikeissään, joihin tekijä on kehittänyt omaperäisen, hieman katkonaisen tyylin. Sama puheenparsi löytyy tosin myöhemmin muidenkin henkilöiden repliikeistä. Vasilin kohdalla ainakin oppi näyttää mennen perille.
Anastasian ja Vasilin mahdoton rakkaus on rinnasteinen Rasputinin ja tsaaritar Aleksandran oletetulle rakkaudelle, joskin tekijä jättää kysymyksen auki. Suhde voi hyvinkin olla pelkästään platoninen. Joka tapauksessa se on hyvin läheinen ja tsaariperhe luottaa Rasputinin arvioihin lähes asiassa kuin asiassa.
Tulevan tsaari Aleksein verenvuotosairaus tekee hovin riippuvaiseksi ihmeparantaja Rasputinin palveluksista. Poika joutuu pienestäkin haavasta kuolemanvaaraan, ja vain munkki voi hänet pelastaa. Koskinen kertoo ihmeistä kuin ne olisivat aivan luonnollisia eikä romaanin henkilöistäkään kukaan niitä kyseenalaista. Tämä on onnistunut ratkaisu, joka sopii kertomuksen vanhahtavaan ilmapiiriin. Ajankuva on kaikin puolin uskottava ja samalla uhkaava, tuhoa ennustava.
Vasilin seksuaalinen herääminen on kuvastoltaan voimakkaan seksuaalista, hikistä ja rehevää. Tekijä on onnistunut oivallisesti nuoren pojan puberteetin kurimuksen kertomisessa. Nuorukaisen eroottinen kokemusmaailma on kuumeinen.
Ellan mysteeri toimii rinnakkaisteemana Vasilin ja Rasputinin suhteelle. Anastasian sisar on syntymästään saakka ollut outo ja kätketty siksi kellariin. Ellan puhetapa muistuttaa Rasputinia, vaikka ulkonäkönsä puolesta hän on aivan kuin Anastasia. Ella ei puhu vaan pikemminkin profetoi.
Kaksoisolentomotiivin toisto tuo kerrontaan voimaa ja 1800-luvun romanttisesta brittiläisestä kartanokirjallisuudesta tutun hullun naisen arvoituksen. Toisaalta myös Dostojevski nostaa Ellassa päätään, sillä kyse on perinteisestä Jumalan hullu -tyypistä, aivan kuten Rasputinissakin. Tyypin venäjänkielinen nimi on jurodivyi, Kristuksen tähden houkka.
Vasili ei kuitenkaan ole munkin paha kaksonen vaan pikemminkin huono omatunto. Kun Rasputin on vajonnut juopottelun ja irstailun kurimukseen, Vasili yrittää repiä hänet ylös. Seuraa konflikti, joka on samalla teoksen ratkaiseva käänne, koska opetuslapsi päättää pettää mestarinsa. Rasputinista on moni kiinnostunut ja intressit vaihtelevat. Vakoojia, henkivartijoita ja avunpyytäjiä munkin ympärillä riittää. Petokset kuviot ovat moninaiset, paha vaanii kaikkialla.
Rasputinin syntikäsitys ja eroottinen metodi saavat Koskiselta terävän käsittelyn. Asettamalla itsensä ja Vasilin toistuvasti koetukseen, kiusaukseen, Rasputin pyrkii karaisemaan sieluaan. Hän ja Vasili menevät huorien kanssa saunaan tai katselevat riisuutuvaa huoraa, ja taistelevat kiihottumista vastaan.
Joskus pitää kuitenkin antautua. Rasputin tiivistää metodinsa Vasilille: ”Täytyy herkistää. Syvä synti, korkea armo. Tarvitaan suurta syntiä, muutoin ei ole katumusta.”
Saunassa Vasili kokee ensimmäisen seksuaalisen huippunsa ja se on lähellä hengellistä kokemusta: kiihottava, ahdistava ja painajaismainen. Kuitenkin siihen liittyy vahva lihallisuus ja sen myötä tajunnan hämärtyminen. Vasili kuvaa voimakkaimpia kokemuksiaan ruumiista irtaantumisena.
Vasili ystävystyy Ivan-nimisen lehdenmyyjän kanssa ja päätyy hänen kauttaan bolševikkien kokoukseen. Ivan toimii romaanissa kansan mielipiteen välittäjänä, kansan metaforana, hänen kauttaan Vasili kuulee ja lukee, mitä Rasputinin ja tsaarin hovin yhteyksistä ja toiminnasta kadulla ajatellaan. Kansan näkemys ei vastaa sitä tsaariperheen idylliä, johon Vasili on vierailuillaan tutustunut.
Temaattisesti tsaariperheen vähittäinen turmio ja väistämätön tuhoutuminen rinnastuu Venäjän osallistumiseen ensimmäiseen maailmansotaan. Rasputin vastustaa sotaan lähtöä viimeiseen asti, koska näkee perikadon , kuoleman ja tulevan vallankumouksen ennalta sodan hirvittävässä väkivallassa. Hän yrittää taivutella tsaari Nikolaita, mutta olosuhteiden pakosta Nikolai päättää lähteä sodan tielle ja tämä on vakava isku Rasputinille.
Koskinen esittää Felix Jusupovin homoseksuaalina ja nousukkaana, joka hankkiutuu Rasputinin suosioon ja turvautuu tämän parantajanvoimiin toistuvasti. Lopun kohtalokkaat tapahtumat sijoittuvat Jusupovin palatsiin.
Ihmemotiivi säilyy romaanin loppumetreille asti ja nivoutuu komeasti päähenkilön jurodivyi-olemukseen. Koskisen Rasputinissa on paljon Kristusta eikä se ole sattumaa.
Koskisen minäkertojana on nuori Vasili-poika, jonka Rasputin on adoptoinut pyhiinvaellusmatkalla Jerusalemiin. Vaatimaton maalaispoika on samaan aikaan munkin akolyytti ja eräänlainen doppelgänger, joka kasvaa opettajansa kaltaiseksi ihmeidentekijäksi. Vasililla on jo valmiiksi hämmästyttävä kyky oppia kieliä.
Tekijä rakentaa hahmojaan taitavasti yhtäältä Vasilin ja Rasputinin suhteen avulla ja toisaalta näiden toistuvilla vierailuilla tsaariperheen luo. Vasili ihastuu nopeasti tsaari Nikolain Anastasia-tyttäreen ja tästä seuraa mahdoton rakkaustarina, joka muiden psykologisten teemojen ohella kohottaa teoksen paikoitellen dostojevskiläisiin mittoihin sielun tummien syvyyksien kartoittajana.
Rasputinin levottomuus ja omalaatuisuus näkyy hänen repliikeissään, joihin tekijä on kehittänyt omaperäisen, hieman katkonaisen tyylin. Sama puheenparsi löytyy tosin myöhemmin muidenkin henkilöiden repliikeistä. Vasilin kohdalla ainakin oppi näyttää mennen perille.
Anastasian ja Vasilin mahdoton rakkaus on rinnasteinen Rasputinin ja tsaaritar Aleksandran oletetulle rakkaudelle, joskin tekijä jättää kysymyksen auki. Suhde voi hyvinkin olla pelkästään platoninen. Joka tapauksessa se on hyvin läheinen ja tsaariperhe luottaa Rasputinin arvioihin lähes asiassa kuin asiassa.
Tulevan tsaari Aleksein verenvuotosairaus tekee hovin riippuvaiseksi ihmeparantaja Rasputinin palveluksista. Poika joutuu pienestäkin haavasta kuolemanvaaraan, ja vain munkki voi hänet pelastaa. Koskinen kertoo ihmeistä kuin ne olisivat aivan luonnollisia eikä romaanin henkilöistäkään kukaan niitä kyseenalaista. Tämä on onnistunut ratkaisu, joka sopii kertomuksen vanhahtavaan ilmapiiriin. Ajankuva on kaikin puolin uskottava ja samalla uhkaava, tuhoa ennustava.
Vasilin seksuaalinen herääminen on kuvastoltaan voimakkaan seksuaalista, hikistä ja rehevää. Tekijä on onnistunut oivallisesti nuoren pojan puberteetin kurimuksen kertomisessa. Nuorukaisen eroottinen kokemusmaailma on kuumeinen.
Ellan mysteeri toimii rinnakkaisteemana Vasilin ja Rasputinin suhteelle. Anastasian sisar on syntymästään saakka ollut outo ja kätketty siksi kellariin. Ellan puhetapa muistuttaa Rasputinia, vaikka ulkonäkönsä puolesta hän on aivan kuin Anastasia. Ella ei puhu vaan pikemminkin profetoi.
Kaksoisolentomotiivin toisto tuo kerrontaan voimaa ja 1800-luvun romanttisesta brittiläisestä kartanokirjallisuudesta tutun hullun naisen arvoituksen. Toisaalta myös Dostojevski nostaa Ellassa päätään, sillä kyse on perinteisestä Jumalan hullu -tyypistä, aivan kuten Rasputinissakin. Tyypin venäjänkielinen nimi on jurodivyi, Kristuksen tähden houkka.
Vasili ei kuitenkaan ole munkin paha kaksonen vaan pikemminkin huono omatunto. Kun Rasputin on vajonnut juopottelun ja irstailun kurimukseen, Vasili yrittää repiä hänet ylös. Seuraa konflikti, joka on samalla teoksen ratkaiseva käänne, koska opetuslapsi päättää pettää mestarinsa. Rasputinista on moni kiinnostunut ja intressit vaihtelevat. Vakoojia, henkivartijoita ja avunpyytäjiä munkin ympärillä riittää. Petokset kuviot ovat moninaiset, paha vaanii kaikkialla.
Rasputinin syntikäsitys ja eroottinen metodi saavat Koskiselta terävän käsittelyn. Asettamalla itsensä ja Vasilin toistuvasti koetukseen, kiusaukseen, Rasputin pyrkii karaisemaan sieluaan. Hän ja Vasili menevät huorien kanssa saunaan tai katselevat riisuutuvaa huoraa, ja taistelevat kiihottumista vastaan.
Joskus pitää kuitenkin antautua. Rasputin tiivistää metodinsa Vasilille: ”Täytyy herkistää. Syvä synti, korkea armo. Tarvitaan suurta syntiä, muutoin ei ole katumusta.”
Saunassa Vasili kokee ensimmäisen seksuaalisen huippunsa ja se on lähellä hengellistä kokemusta: kiihottava, ahdistava ja painajaismainen. Kuitenkin siihen liittyy vahva lihallisuus ja sen myötä tajunnan hämärtyminen. Vasili kuvaa voimakkaimpia kokemuksiaan ruumiista irtaantumisena.
Vasili ystävystyy Ivan-nimisen lehdenmyyjän kanssa ja päätyy hänen kauttaan bolševikkien kokoukseen. Ivan toimii romaanissa kansan mielipiteen välittäjänä, kansan metaforana, hänen kauttaan Vasili kuulee ja lukee, mitä Rasputinin ja tsaarin hovin yhteyksistä ja toiminnasta kadulla ajatellaan. Kansan näkemys ei vastaa sitä tsaariperheen idylliä, johon Vasili on vierailuillaan tutustunut.
Temaattisesti tsaariperheen vähittäinen turmio ja väistämätön tuhoutuminen rinnastuu Venäjän osallistumiseen ensimmäiseen maailmansotaan. Rasputin vastustaa sotaan lähtöä viimeiseen asti, koska näkee perikadon , kuoleman ja tulevan vallankumouksen ennalta sodan hirvittävässä väkivallassa. Hän yrittää taivutella tsaari Nikolaita, mutta olosuhteiden pakosta Nikolai päättää lähteä sodan tielle ja tämä on vakava isku Rasputinille.
Koskinen esittää Felix Jusupovin homoseksuaalina ja nousukkaana, joka hankkiutuu Rasputinin suosioon ja turvautuu tämän parantajanvoimiin toistuvasti. Lopun kohtalokkaat tapahtumat sijoittuvat Jusupovin palatsiin.
Ihmemotiivi säilyy romaanin loppumetreille asti ja nivoutuu komeasti päähenkilön jurodivyi-olemukseen. Koskisen Rasputinissa on paljon Kristusta eikä se ole sattumaa.
Varsinainen
loppuratkaisu tulee kuitenkin vasta Rasputinin väistyttyä
tarinasta. Koskinen nostaa romaaninsa viimeisillä sivuilla
suuruuteen, jollaista harvoin kotimaisessa kirjallisuudessa nykyään
tapaa. Hän sitoo kantavat teemansa yhteen suorastaan nerokkaalla
tavalla, vihjaa, lupaa, ja silti yllättää.
Bolševismille ja lokakuun vallankumoukselle tekijä ei liehuta lippua, aiheesta. Sen sijaan hän asettuu ihmisyyden, toivon ja rakkauden puolelle, mikä kyynisessä ja keskenään taistelevien mielipuolisten ideologioiden riivaamassa maailmassa on aina kestävän taiteen merkki. Koskisen lopetus ei ole enempää eikä vähempää kuin klassinen ja koko romaani ansaitsee vailla epäilystä klassikon aseman suomalaisen kirjallisuuden historiassa.
Bolševismille ja lokakuun vallankumoukselle tekijä ei liehuta lippua, aiheesta. Sen sijaan hän asettuu ihmisyyden, toivon ja rakkauden puolelle, mikä kyynisessä ja keskenään taistelevien mielipuolisten ideologioiden riivaamassa maailmassa on aina kestävän taiteen merkki. Koskisen lopetus ei ole enempää eikä vähempää kuin klassinen ja koko romaani ansaitsee vailla epäilystä klassikon aseman suomalaisen kirjallisuuden historiassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.