torstai 13. syyskuuta 2012

Jan Salminen: Äidinmaa. Tammi 2012.

Tähtivaeltaja 3/2012


Jan Salmisen Äidinmaa on yksi viime vuosien hienoimpia suomalaisia teoksia. Se kehittelee eteenpäin Margaret Atwoodin ja George Orwellin keskeisiä teemoja. Tekijän esikoinen on kypsä ja vakuuttava näyttö, dystopia, jossa on vahva filosofis-yhteiskunnallinen sanoma: Valta turmelee, aina.

Kirja on niin vetävästi kirjoitettu, ettei sitä malta käsistään laskea. Mukana on runollisia kielikuvia, painavaa pohdiskelua, ja kaikkea tätä vauhdittavat dekkarimaiset käänteet. Tarina ja henkilöt lomittuvat kauniisti ja tasapainoisesti, kertojaratkaisu on omaperäinen, joissain kohdissa lähes kryptinen. Välillä tuntuu kuin hahmot eläisivät päällekkäistä elämää ja niinhän ne yhtäkkiä tekevätkin.

Salminen on luonut eko- ja ydinkatastrofien raiskaaman maailman, luonnon osittain takaisin valtaaman synkän kaupunkimiljöön, jossa sukupuoliroolit ovat historiallisen kehityksen tuloksena päälaellaan. Naiset ovat vähitellen ottaneet vallan ja koiraat, entiset miehet, on alistettu työjuhdiksi, orjiksi. Heillä ei ole ihmisoikeuksia, heitä ei pidetä ihmisinä.

Koiraat asuvat rappeutuneissa kaupunkiolosuhteissa, eräät heistä kaatopaikkojen laitamilla. Tilanne on kuin eläinten vallankumouksen jälkeen ja päinvastainen kuin Margaret Atwoodin Orjattaresi-klassikossa. Yksistä on tullut tasa-arvoisempia kuin toisista. Toisista on tullut eläimiä, koiraita.

Naiset ovat itse asiassa muuttuneet rooleiltaan miehiksi, miehenkaltaisiksi suvereeneiksi ja häikäilemättömiksi vallankäyttäjiksi. He asuvat lähellä luontoa, jossa kuitenkin on vaaran häivähdys.

Salminen rakentaa taitavasti, vähitellen, äärimmäisen irvikuvan tulevaisuudesta, jossa vilisee kuitenkin nyky-yhteiskuntaa riivaavia epäkohtia, kunhan osaa katsoa rivien taakse. Teoksessa on jopa satiirisia elementtejä vaikkapa nykyisestä seksuaalivähemmistöjen kohtelusta. Äidinmaassa monogamia ja ylipäätään vain kahden naisen väliset parisuhteet ovat moraalisesti tuomittavia.

Sitä, mitä nykyisin pidetään normina, itsestäänselvyytenä, Salminen parodioi oivallisesti heijastamalla sen peilikuvan tulevaisuuteen. Kuitenkin Salmisen dystopia on joidenkin nykyään elävien ihmisten paratiisi. Tekijä näyttää karmivalla tavalla, että utopia on aina vaarallinen idea.

Oletus siitä, että nainen olisi synnynnäisesti miestä korkeampi moraalinen olento saa Salmisen teoksessa huutia. Kuitenkaan tekijä ei sorru helppoon revittelyyn vaan ajaa lukijan ajattelemaan. Mitään valmiita vastauksia tai läpikaluttuja ratkaisuja kirjasta ei löydy. Sen sijaan tärkeitä kysymyksiä teksti totisesti herättää.

Teos kyseenalaistaa perinteiset sukupuoliroolit ja lopulta koko sukupuolen käsitteen. Varsinkin miehen rooli taistelijana ja sankarina on historiallinen rasite, jota Salminen monessa kohdassa suomii kuitenkaan alleviivaamatta liikaa. Kun naiset ovat omaksuneet kyseisen roolin, ovatko he moraalisesti yhtään miehiä parempia?

Tulevaisuus on synkkä ja tekijän ihmiskuva pessimistinen, joskin hyvin realistinen. Ihminen on geenien, ympäristön ja kasvatuksen summa, mikä käy teoksesta viiltävästi ilmi. Silti, kaiken kauhun ja kärsimyksen keskellä, ihminen rakastaa, tuntee empatiaa ja kokee toivoa. Maailma kulkee kohti vääjäämätöntä loppuaan, mutta niin kauan kuin on ihmisiä, on toivoa.

H.P. Lovecraft: Hautausmaan kauhu ja muita kertomuksia. Kootut teokset osa 4. Kustannus Jalava 2012.


Tähtivaeltaja 3/2012

Kustannus Jalavan Lovecraftin koottujen teosten suomennosprojekti on edennyt jo toiseksi viimeiseen osaan. Nyt julkaistu neljäs osa sisältää alkupuolen osalta Lovecraftin yhdessä muiden kirjoittajien kanssa tekemiä novelleja, joiden kädenjäljessä makaaberin mestarin ote kuitenkin selvästi erottuu. Mukana on Cthulhu-aineistoa, omituisia oppineita henkilöitä, ja muutakin Lovecraftille luonteenomaista tarinointia.

Novellien laatu vaihtelee huomattavasti, samoin suomennosten. Kiireen tuntua käännöksissä on havaittavissa muun muassa oikoluvun osalta. Suomennokset eivät ole kaikilta osin aivan viimeisteltyjä, huolellisuus on hakusessa. Erityisen paljon kieli- ja huolimattomuusvirheitä on jäänyt novelliin ”Juan Romeron muutos”. Vaikuttaa siltä, että sitä ei ole oikoluettu ollenkaan. Tällainen viimeistelemättömyys novellikokoelmassa on Lovecraftin ystävälle pettymys.

Koottujen teosten arvolle huolitellumpi kieli- sekä käännösasu olisi tehnyt oikeutta. Myös sarjan ulkoasu erivärisine kansineen on karamellimainen. Neljäs osa hehkuu syvän violettina. Laatu on nykyään eräissä kustantamoissa ilmeisen aliarvostettua. Taloudelliset seikat ilmeisesti ajavat huolellisen toimitustyön ohi. Sääli. Kootut teokset olisi kyllä rehellisyyden nimissä pitänyt julkaista komeammassa asussa, sidottuna, mieluiten mustaan nahkaan käärittynä.

Lovecraftin pienoisromaani ”Charles Dexter Wardin tapaus” on mukana tässä neljännessä osassa. Samoin lyhyt klassikko ”Nyarlathotep” löytyy, joskin käännös jättää huomattavan paljon toivomisen varaa. Kokoelman päättää runoelma ”Yuggothin kylvö”. En osaa arvioida, aiotaanko mestarin runoja suomentaa viimeiseen osaan enemmänkin: niitähän riittää kokonaisen tiiliskiven verran.

Varsinaisia mestariteoksia ei Koottujen teosten neljännestä osasta löydy. Sen sijaan kuriositeetteja ja humoristisia – tarkoituksella tai tahattomasti – lyhyitä erikoisia on enemmän kuin tarpeeksi. ”Charles Dexter Wardin tapaus” nousee tietenkin kokoelman helmeksi, mutta se on varmasti tuttu jo ainakin intohimoisimmille Lovecraft-faneille. Toisaalta varhaisempi yksittäisteos, Ilkka Äärelän sama käännös kuin tässä Koottujen teosten neljännessä osassa, on jo pitkään ollut keräilyharvinaisuus, joten niille, jotka eivät lue mestaria englanniksi, tämäkin Koottujen teosten osa on varmasti mieluisa julkaisu. Kaikista puutteistaan huolimatta.