Anni Nupponen: Joen Jumala. Osuuskumma 2014.

Tähtivaeltaja 3/2014

Anni Nupposen novellikokoelma Joen jumala sisältää yhdeksän varsin erilaista tarinaa. Näitä yhdistää surrealismi, kielen runollisuus, kaikenkattava haikeus. Kertomuksissa on yhtäältä vahvasti läsnä romanttinen rakkaus, pettymys ja menetys, toisaalta kaipuu ykseyteen ja läheisyyden turvaan.

Kokoelman avaa dekkarimainen scifinovelli Neiti Novakin tapaus, jossa on kyberpunkin sävyjä ja arvoituksellinen lopetus. Kadonneen neiti Novakin etsintä tapahtuu ilmeisesti tulevaisuuden Puolassa, mutta konkreettisen paikan ohella henkilöt voivat asua virtuaalisesti CyberCityssä. Novelli on kekseliäs ja tarina kulkee. Minäkertojana on neiti Novakia etsimään palkattu herra Basinger. Nupponen on oivallisesti tavoittanut perinteisen kovaksikeitetyn dekkarin tunnelman ja yhdistänyt sen kyberpunkiin sekä sivujuonteena kulkevaan vampyyriteemaan.

Novelli Vihreästä sylistä ei sekään alleviivaa eikä selittele vaan jättää tulkintavastuun lukijalle. Minäkertoja on nainen, jolla on kaksi lasta. Mies on jäänyt ajat sitten jonnekin, kertoja on jättänyt kotinsa. Hän asuu aavikolla ja työskentelee laboratoriossa. Paluu kotiin, Vihreä syli -nimiseen metsäkaupunkiin, tuo pintaan muistoja ja lopulta katarsiksen, jossa päähenkilö tekee sovinnon menneisyytensä aaveiden kanssa.

Pahempi unia nousee romanttisessa kauneudessaan kokoelman parhaimmistoon. Kaksi olentoa kohtaa, toinen petoeläinmäinen, toinen enkelimäinen, molempien taustalla ihmisyys. Menneisyys ihmisenä muistuttaa itsestään unina ja salaperäisenä kaipuuna. Loppu korostaa kertomuksen surrealistisuutta.

Nupposen novellit ovat kekseliäitä, niistä löytyy muun muassa pitkän sielunvaelluksen jäljiltä itkevä galaksi kertomuksessa Maailman pienin, ja tarinan Punainen nainen, vihreä nainen säännöllisesti aina täydenkuun aikaan aavikolla taistelevat jumalattaret. Kertomusten läpitunkeva teema on romanttinen haikeus ja eksistentiaalinen tuska, tekijän tyyli sadunomainen.

Paikoitellen teksti on silkkaa proosarunoutta. Novellit käsittelevät melko filosofisia aiheita, joskin Nupponen pohtii perimmäisiä kysymyksiä lyyrisesti, ei analyyttisesti. Kauneuteen ilmestyy toistuvasti julmuuden viiltoja, tuska on tie rakkauteen, korkeampaan tietoisuuteen ja outoihin, pelottaviin voimiin. Komea niminovelli vie tämän tematiikan huippuunsa.