Tuulia Matilainen: Hullu koira. Haamu 2015.

Tuulia Matilaisen esikoisromaani lähtee voimalla liikkeelle. Kertoja on taluttaja, jonka tehtävä on saattaa kuolleet, kummittelemaan jääneet henget toiselle puolelle. Hän kuuluu taluttajien ryhmään, jossa on usean naisen ohella vain yksi mies.

Minäkertoja on nimeltään Lena. Hänen toimintansa keskittyy Viroon, jolloin henkien taluttamisen yhteydessä kuvataan maan historiaa ja ihmisten traagisia kohtaloita muun muassa Stalinin kyydityksissä. Kerronta on runollista ja koskettavaa. Tuska tulee iholle. Samalla lukija tutustuu Viron paikallishistoriaan ja luontoon.

Perinteisen kummitustarinan rinnalla tekijä kuljettaa yleisinhimillistä tematiikkaa. Suomalainen etelänaapurissa on tarkkaileva ulkopuolinen, joka tutustuu maahan ihmiskohtaloiden kautta. Kuolleet sielut opettavat minäkertojalle elämää ja virolaisia tapoja.

Henkien auttamisessa on vaaransa. Kuollut voi asettua taluttajan sieluun taloksi, tappaa taluttajansa hitaasti sisältä käsin.

Vähitellen tarinan edetessä päähenkilöstä paljastuu lisää. Silti hän on arvoitus, kuten työnsäkin. Ihmisenä hän vaikuttaa yksinäiseltä, ja sanoo sen suoraankin. Hän on yksin, kuten kummittelemaan jääneet vainajien sielut. Tekijä saattaa vihjata, että me kaikki olemme lopulta yksin. Toiset meistä vain ovat sitä jo eläessään, kuka enemmän, kuka vähemmän.

Yksinäinen on aina sivullinen, ulkopuolinen tarkkailija. Hän ei sulaudu, ei alistu. Jokin yksinäisessä haluaa pysyä suurista joukoista erillään, mutta kuitenkin hän haluaa myös auttaa kohtalotovereitaan. Lenalla on ystävä, Sirje, joka kuuluu taluttajiin, ja joka usein joutuu pyytämään Lenan apuun, kun Sirje taluttajana ei jostain syystä sovi hengelle.

Lena päätyy ravintoloitsijatuttavansa Tapion pyynnöstä Sibula Villaan, Peipsijärven maisemiin. Siellä hän kohtaa hullun koiran hengen. Majatalo on entinen apteekki.

Huoneiston kuvaamisessa tekijä herättää kuvitelmilla entisistä asukeista ja asiakkaista henget eloon toisellakin tavalla. Majatalossa Lenan kanssa asustaa virolainen Rutt, joka kertoo apteekin menneisyydestä tärkeitä seikkoja.

Lesken pitkä yksinäisyys, hullun koiran henki, ja romanttinen, aavemainen miljöö ampuvat tarinan lopulta eroottisiin korkeuksiin, tavalla, josta on mahdotonta sanoa mitään paljastamatta olennaisia osia teoksen tapahtumista. Vieraiden henkien kohdatessa Lena tuntee sähkön sisällään: ”Huoneissani on kylmä ja lämmin samaan aikaan.”

Romaani muuttuu kauniiksi rakkaustarinaksi, joka samalla huokuu pohjatonta epätoivoa. Yksinäisyys lievittyy vain hetkeksi, kunnes todellisuus iskee vasten kasvoja. Hädässä ystävä tunnetaan.

Huoneissa, seinissä, asuu muistoja, jotka voi herättää eloon mielikuvituksessa. Matilainen kertoo jälkisanoissa, että kaksi kirjan hahmoista perustuu todellisiin henkilöihin. Tekijä on teoksensa sivuilla herättänyt näiden henkilöiden haamut henkiin, ja taluttanut heidät samalla kaunokirjallisuuden historiaan. Harvinaisen kypsä esikoinen.