Jani Saxell: Sotilasrajan unet. WSOY 2014.

”Mielettömässä maailmassa on sama, missä lapsensa menettää.”

Sotilasrajan unet on itsenäinen jatko-osa Jani Saxellin edelliselle romaanille Unenpäästäjä Florian. Jatkoa on tulossa Sotilasrajan unillekin, joten lukija joutuu odottelemaan trilogian päätöstä saadakseen selville erinäisiä asioita. Toisaalta kaksi ensimmäistä osaa seisovat omilla jaloillaan eli teokset voi lukea myös erillisinä kertomuksina. Jos lukee molemmat, kahden ensimmäisen osan järjestykselläkään ei ole väliä: Unenpäästäjä Florianin voi mainiosti lukea Sotilasrajan unien jälkeen. Todettakoon tässä se, että molemmat kannattaa lukea, ja trilogian päätösosaa ei niiden jälkeen voi olla lukematta.

Viisiosaisen järkäleen alku tapahtuu lähitulevaisuudessa. Siinä missä edeltäjä sijoittui Suomen ohella Romaniaan, Sotilasrajan unet painottuu Balkanille, joskin Romaniassakin kyllä vieraillaan. Mukana on jälleen historiaa, taitavaa ajankuvausta ja koskettavia ihmiskohtaloita.

Tapahtumat lähtevät liikkeelle unesta, jossa Srebrenican kauhut palaavat hollantilaisen rauhanturvaajan Dirkin mieleen. Samalla lukija huomaa, että teoksessa kyse on myös ajankohtaisista asioista, jotka liittyvät islamiin ja maahanmuuttoon. Nyky-Hollannin poliittinen ilmapiiri Geert Wilderseineen nivoutuu heti kättelyssä serbien suorittamaan muslimien joukkomurhaan ja yleiseen uskonnollis-etniseen vihanpitoon.

Kirjan teemat ovat siis valtavia, ikuisia. Ne käsittelevät ihmisyyden peruskysymyksiä, kuten sotaa, vainoa, vihaa, rauhanomaisen rinnakkaiselon mahdollisuutta ja rakkautta. Ajankohtaisia ne ovat tietenkin aina, mutta vaatii osaamista yhdistää näin suuria teemoja spekulatiiviseen fiktioon ja aikalaiskuvaukseen. Saxell onnistuu mainiosti.

Narratiivi sukeltaa unimuiston jälkeen pidemmälle menneisyyteen, romaanin ensimmäisen osan päähenkilön Dirkin lapsuuteen ja nuoruuteen, käynnistyen vuoden 1972 Hollannista. Vanhempien hippihenkinen vapaudenrakkaus determinoi nuoren kapinallisen näkökulman: vasemmistolaisen pasifistin ja androgyynin asemesta Dirkistä tuleekin sotilas.

Dirkin kokemuksissa jatkuu Unenpäästäjä Florianista tuttu kronologian murtuminen eli kerronta poukkoilee juohevasti nykyisyydestä (oikeammin siis lähitulevaisuudesta) menneisyyteen. Takaumat ja muistot valaisevat ja kommentoivat kerronnan nykyhetkeä. Vastaavasti samoja henkilöitä kuvataan eri paikoissa, joista osa osalta valmistuvan palapelin tavoin muodostuu rikas ja dynaaminen kuva eurooppalaisesta kulttuurista ja sen ilmenemismuodoista. Dirkissä on selvästi myös samaa ulkopuolisuutta, outsideria, kuin Florianissa.

Silta Suomeen tulee UNPROFOR-joukoissa mukana olleen esikuntaupseeri Karlssonin kautta. Joulukuun alussa vuonna 2015 kovien kokemustensa aiheuttamista mielenterveysongelmista kärsivä Dirk vierailee sotilastoveriensa kanssa Karlssonin luona Turun saaristossa. Siellä rauhanturvaajaveteraanit metsästelevät ja muistelevat vanhoja isännän juopotellessa. Matka on jokavuotinen perinne.

Ruotsinlaivalla mukaan putkahtaa voimalla jo aiemmin vihjattu yliluonnollinen elementti. Matkalla Karlssonin luo Dirk ja hänen toverinsa näkevät kaikki saman, oudon painajaisunen. Viittauksia unikatoon ja Florianiin ilmestyy tarinaan. Saxell koukuttaa lukijan hienovaraisilla vedoilla.

Teoksen ensimmäinen osa huipentuu Karlssonin mökillä tapahtuvaan kohtaamiseen salaperäisen Flaviuksen kanssa. Oudot, unenomaiset yksityiskohdat maustavat toiminnallista kliimaksia. Dirkin rooli trilogian päätösosassa jää auki.

Romaanin toisessa osassa pääosaan astuvat Unenpäästäjä Florianista tutut rakastavaiset Ann-Stine ja Florian. Samalla kerronnan nykyhetken painopiste asettuu kotimaan kamaralle, tarkemmin edellä mainittujen pitämään siunauskirottujen reservaattiin uusimaalaisen Räksylän kansankouluun. Saxell kommentoi ironisesti myös ajan ilmiöitä, erityisesti maassamme kohtalaisen suosittua populistista politiikkaa kaikkine ylilyönteineen. Takaumat jatkavat edellisen romaanin kesken jääneitä tapahtumia. Miten Flavius sopii kuvioon, kuka, ja mikä, hän on? Jos lukee Unenpäästäjä Florianin vasta Sotilasrajan unien jälkeen, teosta voi ajatella takaumina myöhemmän osan tapahtumille.

Vastaavasti Balkanin historia saa edelleen lisävalotusta Gani-pojan näkökulmahenkilössä ja kokonaan erillisissä historiaosioissa, jotka jatkuvat romaanin seuraavissakin osissa. Kuten todettua, Sotilasrajan unissa on kaiken kaikkiaan viisi osaa. Gani on lähtenyt Suomeen Ann-Stinen ja Florianin luokse. Myös hän omaa yliluonnollisia kykyjä. Romaani toistaa tässä Unenpäästäjä Florianin kuvausta romanien historiasta. Mukaan tulee jälleen Musta Saara, romanien suojeluspyhimys. Käy ilmi, että myös Bob Dylanista löytyy yhteys häneen. Egyptin arabikevään tapahtumat saavat nekin sijansa romaanissa.

Yksittäisten henkilöhahmojen, kuten Marinan, Sabinan ja Ganin, elämäntapahtumissa tekijä esittää mikrohistorian tasossa makrohistoriallisia tapahtumia. Yksilöiden valinnat ja kohtalot peilaavat tapahtumien suuria linjoja. Näin Saxell oivallisesti purkaa myös ennakkoluuloja ja yleistyksiä, jotka helposti kärjistyvät konflikteiksi moniarvoisessa kulttuurissa. Yksilöä ymmärtämällä oppii ymmärtämään myös sitä kulttuuripiiriä, jossa hän on kasvanut.

Myös rikosylikonstaapeli Sauli Nuortaman tarina jatkuu Unenpäästäjä Florianista. Hänen mukanaan jatko-osaa höystää Suomen lähimenneisyyden tarkastelu voimakkaan yhteiskunnallisella painotuksella. Samalla Saxell kirjoittaa koko Euroopan historian Sarajevon ja entisen Jugoslavian alueen ympärille. Tämän myötä teoksen edetessä lukijan eteen aukeaa vähitellen laajempi perspektiivi Oksidentin pluralistiseen perinteeseen.

Tärkeässä osassa on jo pitkään maanosamme sisäisiä ja ulkoisia rajoja koetellut kulttuurien konflikti, joka ei kuitenkaan ole välttämätön: rauhanomainen rinnakkaiselokin onnistuu. Konflikteja, eri perinteiden ja tulkintojen yhteentörmäyksiä, esiintyy myös eri kulttuuripiirien ja uskontojen sisällä. Saxellilta luonnistuu sen kuvaaminen, Sarajevo keskeisenä näyttämönään.

Kirjailija kutoo merkitysten verkkoja nykypäivästä historiaan ja takaisin. Etnisyys ja uskonto heijastuvat sekä romaanin teemoina että päähenkilöissä. Kylmä, intressipainotteinen suurvaltapolitiikka on aina vaikuttanut myös vähemmistöjen asemaan ja niiden keskinäisiin suhteisiin. Niin se tekee edelleen.

Tapahtumien tiimellyksessä lukija huomaa paikoitellen lukevansa vaihtoehtohistoriaa, jossa esiintyy keksintöjä ja ilmiöitä, joita ei oikeasti ole olemassa. Tämä fantasiaelementti lisää romaanin kiehtovuutta olennaisesti. Oikeastaan se tekee romaanista syvällisellä tavalla filosofisen.

Vaihtoehtohistorialliset skenaariot olisivat voineet aivan hyvin tapahtua. Yksittäiset tapahtumat voivat sysätä – siis olisivat voineet sysätä – yksilöiden ja maanosien kohtalot toiseen suuntaan kuin todellisessa historiassa. Salafistien haikailema Kalifaatti, jonka julma islamistijärjestö Isis todellisuudessa on jo perustanut uudelleen, nousee kirjassa tärkeään rooliin.

Teoksen historialliset osat alleviivaavat makrohistoriallisten vaihtoehtoskenaarioiden sattumanvaraisuutta: yksi ihminen, kuten Slobodan Milošević, elämäntapahtumineen, tekoineen ja niiden heijastusvaikutuksineen, voi sysätä valtioiden rajat, yhteiskuntamallin ja jopa niiden olemassaolon lakkauttavan historian liikkeelle. Se, mitä on oikeasti tapahtunut, voisi aivan hyvin tapahtua enemmän tai vähemmän eri tavalla, tai olisi voinut. Eri vaihtoehtoja pohtimalla menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden vuorovaikutukseen tulee nyansseja. Jokin sinällään pieni yksittäinen teko yhdistettynä tiettyihin olosuhteisiin voi saada ratkaisevan merkityksen historiassa.

Saxell ei kirjoita poliittisesti korrektia, kulttuurirelativistista vaihtoehtohistoriaa. Lukija joutuu aidosti pohtimaan, millaisia kehityskulkuja nykyajan ilmiöistä voi todellisuudessa seurata. Erilaiset totalitaariset suuntaukset taistelevat jatkuvasti kannattajien suosiosta ympäri maailmaa. Lahkoutuminen ruokkii lahkoutumista, konfliktit kärjistyvät, kun sisä- ja ulkoryhmän välille vedetään jyrkkä raja: Sotilasraja.

Flavius ja Osattomien armeija ilmentävät vallankumousromantiikkaa, joka kiehtoo ihmisiä vuosisadasta toiseen. Sorretut ja solvatut, kansallismieliset ja internationalistit nousevat toistuvasti maailmanhistoriassa kapinaan, ja ääriainesten kansankiihotus uppoaa aina hedelmälliseen maaperään. ”Kuten veljesmaa Venäjällä, mustimmat nationalistit ja punaisimmat puhdistuskommunistit mahtuvat hyvin samaan kulkueeseen”, kommentoi viisas kertoja Sotilasrajan nähdessä unta (s. 410). Vallankumouksissa ja kapinoissa kyse ei ole hyvän ja pahan kosmisesta taistelusta, asioilla on muitakin sävyjä kuin musta ja valkoinen.

Mullistusten myötä maailma muuttuu, kenties pahemmaksi, kenties paremmaksi. Pitkässä juoksussa toivottavasti paremmaksi. Tekijä vaikuttaa pessimistiseltä, mutta samalla teos huokuu toivoa ja inhimillistä lämpöä. Saxellin spekulatiivisen fiktion sydämessä sykkii todellisuutta veitsenterävästi syväluotaava yhteiskuntakriittinen realismi: ”Ja ihminen? Niin, ihminen on viallinen. Katutappelijan särjetty pullo, kranaatin sokka, liekinheittimen säiliö, kalastussiima, jolla kuristaa. Ihminen tekee maailman omaksi kuvakseen, muuttaa kaiken liikenevän Viikatemiehen varustevyöksi.” (S. 413.)

Neljännessä osassa, jonka näkökulmahenkilönä on Mersada-niminen nainen, tapaamme nyky-Venäjän johtoa ja tutustumme maan lähihistoriaan, sopivan vaihtoehtoisesti ryyditettynä. Tekijä sivuaa Ukrainan sotaa kirjoittaessaan pistävää satiiria Batman ja Robin -parivaljakosta, jotka tunnetaan myös nimillä Tuimapää ja Idealisti. Juonelliset tapahtumat ja henkilöhahmoihin liittyvät takaumat painottuvat Pietarin alueelle. Samalla lukija pääsee kurkistamaan Leningradin piirityksen traagisiin tapahtumiin. Kovia kokeneen Mersadan menneisyys valottaa edelleen Balkanin alueen karua lähihistoriaa.

Teoksen viides ja viimeinen osa kertoo Florianin ja Danielan rakkaustarinan. Unenpäästäjän nuoruudenrakkaus on tuttu jo trilogian avausosasta, tässä parin kohtaaminen saa lisävalaistusta. Saxell kuvaa hullua rakkautta loistavasti. Yllätyksiäkin on luvassa. Trilogian päätösosaan jää vielä paljon setvittävää.

Romaanin loppuun kirjailija on sijoittanut sanaston, Sotilasrajan silmänräpäyksiä eli tärkeitä historiallisia tapahtumia, kiitokset, joissa romaanin syntyprosessia ja taustatutkimusta hieman avataan, sekä varsin laajan kirjallisuusluettelon. Lisätietoa haluavalle lähteitä siis riittää: tekstin ulkopuolella on vaikka mitä.

Saxellin proosan ytimessä on oikeudenmukaisuuden eetos. Hänen kertojaäänensä jatkaa ansiokkaasti kaunokirjallisen humanismin eurooppalaista traditiota. Tekijä kirjoittaa selkeästi ja luo eri genreistä omaperäisen, tiukkoja määritelmiä pakenevan yhdistelmän. Kaunokirjallisuus ja historia punoutuvat romaanissa toisiinsa saumattomasti. Tuloksena on kansainvälisestikin merkittävä teos, suurtyö, klassikko. Sotilasrajan unet pitää ehdottomasti myydä ulkomaille. Maailma ansaitsee sen.