Valma & VarsiNaiset, Sanomatalo, Taiteiden yö, 22.8.2013 klo 17-18

Teksti: Jussi K. Niemelä

Vilma Talvitie: laulu, piano

Sanna Kaisa Sundström: viulu, melodika, perkussiot, laulu
Laura Kuisma: viulu, piano, laulu
Aino Liuttu: sello, laulu
Reetta Kuisma: basso, tinapilli, laulu
Lauri Hongisto: kitara, perkussiot, vihellys, ksylofoni, laulu

Näin Valma & VarsiNaiset -yhtyeen keikalla Libertéssä Helsingin Kalliossa heinäkuun lopulla ja vakuutuin. Ostin sieltä bändin albumin Tuli talvi, ei tahottu, ja häikäistyin. Levyn voi kätevästi tilata tästä linkistä.

Tiesin siis mitä odottaa, kun menin tänään Sanomatalon Mediatorille katsomaan yhtyettä Taiteiden yöhön, vaikkakin taidenäyttelyn yhteydessä katedraalimaisen akustiikan olosuhteissa Libertén-keikan kaltainen intiimi tunnelma vaikutti etukäteen mahdottomalta. Olin väärässä.

Yhtye esiintyi järjestäjän sekaannuksen vuoksi täysin ilman sähköistä vahvistusta: jopa laulu oli akustinen. Vilma Talvitie, yhtyeen pääasiallinen säveltäjä–sanoittaja, soitti paikalle etukäteen järjestettyä akustista pianoa ja lauloi niin sanotusti olohuoneolosuhteissa. Hän joutui siis ylittämään pianon ja akustisesti esiintyneen bändin kokonaisäänenvoimakkuuden, kuin myös yhtyeen toinen laulaja–lauluntekijä Sanna Kaisa Sundström. Molemmat saivat karismallaan korvattua sen, mitä yleisö ei hiljaisen äänenvoimakkuuden vuoksi kyennyt kuulemaan.

Keikan alussa Vilma maanitteli yleisön mahdollisimman lähelle bändiä jotta sanat ja laulu jotenkin edes kuuluisivat. Hankkiuduimmekin noin parin metrin päähän orkesterista, jonka soundi oli isossa tilassa hyvin hiljainen, mutta sitäkin selkeämpi.

Bändin omakustannealbumin nimibiisi Tuli talvi, ei tahottu avasi keikan eikä jättänyt toivomisen varaa. Vilma sai laulun ja sanat melko hyvin kuulumaan myös kovemmissa kohdissa ja yhtye soitti timantintarkasti, kuten läpi setin.

Nyanssit ja yhteensoitto olivat täysin kohdillaan, vaikka minkäänlaista monitorointia ei ollut. Hyvä, jos kuulivat toisiaan ollenkaan, mutta siitä huolimatta soitto taukoineen, iskuineen, napsahteli kohdilleen alusta loppuun.

Keikan toisena biisinä saimme kuulla uuden teoksen Onko vielä jotain täällä?, näin ainakin tulkitsen minulle luovutettua settilistaa ja omia hataria muistiinpanojani. Biisi oli joka tapauksessa erinomainen ja muiden esityksessä kuultujen uutuuksien kanssa lupaa tulevaisuudelta huippulaadukasta materiaalia.

Välispiikit, joita Vilman ohella irtosi Lauri Hongistolta, olivat hauskoja ja keikan kuluessa pianon päädyssä myytävänä olleet levyt hupenivat: kansa osti albumia tasaisesti ja jätti rahat bändin penaaliin. Levyn sai myös velaksi tilinumeron kera. Sen lisäksi, että Valma & VarsiNaiset on loistava bändi, sen jäsenet myös uskovat ihmisten rehellisyyteen. Molemmat ovat harvinaisia ominaisuuksia kyynisessä nykymaailmassa.

Laskujen mukaan levyä meni 18 kappaletta ja paikalle saapuneesta yleisöstä se on arvioni mukaan noin reilu kolmannes. Tosin myös hieman kauempana orkesterista oli väkeä, joten kokonaisyleisömäärää on vaikea arvioida. Oli miten oli, lähituntumassa olleet saivat nauttia loppuun saakka hiotusta yhteissoundista ja inspiroituneesta esityksestä. Yleisö oli alusta saakka täysin myyty ja loppua kohti meno vain yltyi. Runsas levymyynti ei siis todellakaan ollut yllätys, vaikka bändille se sellaisena tuli. He eivät tietenkään voineet nähdä, kuinka huippuunsa viedyn keikan he soittivat. Levymyynti todistaa sen, mutta sekin vain osittain. Toivottavasti joku kuvasi livevideota bändin lähituntumasta ja se päätyy jossain vaiheessa YouTubeen.

Uuden biisin jälkeen kuultiin edustava kattaus esikoisalbumilta: En tunnusta, Vanha Talvitie, Tuhlaajatyttö, Auringon sokaisema ja Valtatien varjossa. Näiden jälkeen orkesteri esitti taas kaksi uutukaista, kaunis ja koskettava Äiti oli niistä ensimmäinen. Toisena meille tarjoiltiin kappale Epätoivottu vieras, jonka Vilma mainitsi kertovan surusta, joka laulussa selittää, miten sen saa talosta pois. Molemmat uudet biisit jysähtivät kertaheitolla tajuntaan, varsinkin Äiti riipaisi syvältä.

Sanna astui seuraavaksi eturiviin ja lauloi haikean mestariteoksensa Einon laulun. Vaikka tila oli korkea ja avoin, tori lasitalon aulassa, yhtye sai vaivatta loihdittua vaikeaan kappaleeseen juuri sen tarvitseman tunnelman, ja yleisö haukkoi taas henkeään.

Tämän jälkeen piru pääsi lopullisesti irti, kun Valma & VarsiNaiset potkaisi käyntiin tuliterän kappaleen Pojasta polovi paranee. Suomalaiskansallinen folk löi siinä kättä sahanpurulattiaisen, savuisen saluunan kanssa, ja tuloksena oli rennon kantrihenkinen, aivan hurjaksi yltynyt esitys. Meno heitti sekä orkesterilta että yleisöltä kannat kattoon ja vaikka kappaleen kuuli ensimmäisen kerran, se vakuutti totaalisesti. Viulut raikasivat, piano soi, ja bändi iski täysillä. Setti päättyi tähän ratkiriemukkaaseen helmeen.

Yleisö kuitenkin taputti, kohisi ja remusi, lisää piti saada. Bändi suoritti pienen takavasemmalle poistumisen, koska edes takahuonetta ei ollut, ja palasi voittajina estradille heittämään vielä encorena oivallisen Villin tytön häävalssin. Tässä nerokkaassa sävellyksessä Vilma on ilkikurisimmillaan ja myös keikkaversio oli täysin omassa luokassaan. Vanhalla meinasi tippa tulla linssiin pelkästä elämänilosta.

Kolme varttia meni kuin hujauksessa, ja Sanomatalo Mediatori oli hetken jotain aivan muuta kuin avara, lasinen, kolkko tila. Valma & VarsiNaiset tiivisti paikan intohimon ja nerouden pyörremyrskyksi, jota ei tämän enempää sanoin voi kuvailla. Ja kaikki tämä ilman sähköistä vahvistusta. Tällaiseen intensiteettiin pystyy maailmassa vain kourallinen artisteja. Tämä ei ollut pelkkä live-esitys, tämä oli kokemus, kokonaistaideteos, vailla vertaa.