Siperian kansojen satuja. Toimittanut Tšuner Taksami. Suomentanut Anni Lappela. Kuvittanut Varpu Eronen. Idiootti 2013./ Egill Yksikätinen – muinaissaagoja Pohjolasta. Toimittaneet Helga Hilmisdóttir, Kirsi Kanerva ja Sari Päivärinne. Useita suomentajia. Finn Lectura 2013.

Tähtivaeltaja 3/2012

Siperian kansojen saduissa esiintyy viisaita eläimiä, urhoja, ukkoja, eukkoja, demoneita, šamaaneja ja ihmisten välistä juonittelua. Usein tarinoissa kerrotaan, miten joku eläin on syntynyt, tai saanut piirteensä ja luonteensa.

Paikallinen elinkeino on toistuvasti tarinan keskiössä. Vaikkapa porotalous on ollut kansalle niin tärkeä, että se heijastuu saduissa ja myyteissä.

Mahtavia hallitsijoita, kaaneja, saduissa esiintyy tuon tuosta. Usein sankari pääsee kaanin suosioon tekemällä jonkin uroteon ja kaani palkitsee hänet asemalla, puolisolla ja karjalla.

Tavattoman viehättävä on dolgaanien myytti aamunsarastuksesta. Siinä esiintyy hilpeä jättiläistoukka, kaksikin. Toukan asento määrittää valon maan päällä; se loistaa ihmisille. Nuorukainen, joka auttaa tulivatsaista toukkaa ilkeää mustaa toukkaa vastaan saa palkinnoksi poroja.

Kokoelmasta löytyy satuja ja myyttejä tofalareilta, tuvilta, dolgaaneilta, kalmukeilta, altailaisilta, šooreilta, jakuuteilta, burjaateilta ja hakasseilta. Suomentajan jälkisanoissa näitä meille outoja kansoja esitellään lyhyesti.

Jylhää ja komeaa on myös islantilainen saaga. Egill Yksikätinen on saanut nimensä siitä, että hänellä on vain yksi käsi. Toisen tilalle taitavat kääpiöt ovat tehneet miekan.

Valikoima sisältää kohtaamisia outojen hahmojen kanssa ja runsaasti taisteluja sekä muutakin miehistä mittelöä. Alkuperäistä viikinkimättöä sujuvina käännöksinä on ilo lukea. Peikkoämmät, kääpiöt, jättiläiset ja hirviöt ovat kerrassaan hurmaavia.

Ihastuttava on myös tarina, jossa Bósi-niminen sankari juottaa varsaansa erään mökintyttären viinilähteessä. ”Tämä miellytti tyttöä niin kovin, että hän pystyi tuskin puhumaan”, toteaa kertoja.

Kaiken kaikkiaan sadut ja saagat tarjoavat lukijalle sekä erityisesti kirjoittavalle lukijalle inspiraatioksi erittäin herkullista fantasia-ainesta. Jos ja kun nämä kertomukset ovat hyvin vanhoja, luo se mukavan haasteen kirjailijalle, koska näistä on paha pistää paremmaksi.

Aivan perheen pienimmille siperialaisia satuja ei ehkä kannata lukea, viikinkisaagoista puhumattakaan. Sen verran pelottavia ja verisiäkin tarinat ovat.