Tammi 2011.
Tähtivaeltaja 3/2011
Erään teorian mukaan torajyvät aiheuttivat Salemin kuuluisat noitavainot vuonna 1692. Hautalan Torajyvät alkaa vuodesta 1697. Tämä ei ole sattuma.
Teoksen nimi on avain tarinan aiheeseen: perheriitoihin ja monimutkaisiin suhdeverkostoihin. Niistä tulee mieleen Kauniit ja rohkeat -televisiosarja, joskin Torajyvissä meno on vielä sekavampaa ja ilkeämpää. Ihmisen julkisivun alla on mustia vesiä, syviä virtoja. Noitia on lähes kaikkialla. Nukkeja, voodoota. Yksittäisiä vahvoja kuvia, symboleja, riittää. Aina kaikki ei ole sitä miltä näyttää.
Teoksessa tapahtuu monessa ajassa, mutta tapahtumilla on tietenkin temaattinen yhteys. Päähenkilöitä on oikeastaan kolme, joista Jenni ja Markus - entinen aviopari - ovat tärkeimmät. Markuksen isä on myös keskeisessä roolissa, samoin Jennin poika Miro. Henkilösuhteet ovat pahasti tulehtuneet, kirjan alkupuoli on varsin ahdistavaa luettavaa.
Finnish Weird -aineksia ja -sävyjä tarinasta ei puutu. Historiallinen ulottuvuus luo nykyhetkeen pelottavia varjoja; lukija aavistaa jo alussa, että tästä ei hyvää seuraa. Meri, tuho ja rappio ovat vahvasti läsnä, kuolema kuiskii kolkosti korvaan. Ihminen on paha ja ansaitsee rangaistuksen synneistään.
Hautala rakentaa taitavasti vähitellen kasvavaa jännitystä, jossa kauhuainekset limittyvät tapahtumiin kuin itsestään. Luonnollisen ja yliluonnollisen raja häilyy, toisinaan todellisuus on tarua hirvittävämpää. Henkilöt vaikuttavat elävän kaksoiselämää, kahdessa ulottuvuudessa, kahdessa ajassa.
Kuitenkin loppua kohden jännite hieman herpaantuu ja käänteet muuttuvat paikoitellen jopa ennalta arvattavaksi. Erilaisuus ja outous voivat kääntyä vahvuuksiksi, mutta vahvuus voi toisaalta olla turmioksi. Onneksi sentään kaikkea ei romaanissa selitetä – paljon jää lukijan pähkäiltäväksi. Joka tapauksessa Torajyvät on kansainvälisen tason kauhuromaani, jossa on myös hitunen yhteiskuntakritiikkiä ja feminismiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.