Douglas Preston: Isku

Suom. Heidi Valtonen. Gummerus 2010.


(Tähtivaeltaja 4/10)

”Hän nojasi oveen, vartalo kaartuen kuin jännitetty jousi.” Aiemmin hän oli gasellimainen, toinen jalka hieman koukussa. Tiukka kroppakin tsypyllä toki on, se on selvää. Yritän kuvitella, miten nainen seisoo ja nojaa oveen. Näky ei ole gasellimainen. Onko mimmillä koukkuselkä vai skolioosi?

Isku on ilmeisesti jännäri. Lukeminen alkoi tökkiä sivulla 1 ja sivulla 2 tökki jo lujaa. Musta adoptiotytär Abbey Straw on ostanut kaukoputken ja tuhma valkoinen isä ei pidä siitä. Kaupungissa asuu vain valkoisia. Yhden valkoisen kaverinsa, Jackien, kanssa Abbey polttaa ruohoa ja kaukoputkeen tiiraillessa, valokuvaa galaksista otettaessa, putoaa lähistölle meteori. Jackiellä on irlantilaiset vihreät silmät. 

Luen kirjaa parisängyssä saksanpaimenkoiran kanssa. Rapsuttelen Raunia rauhallisesti, kiroan kökköä kirjaa. Suhtaudun silti kirjaan avoimin mielin, mutta alku ei lupaa hyvää. Entä jatko?

Tietenkin mukaan tulee jo alussa salaperäinen rikos, ryöstömurha, erittäin salaiseksi tarkoitettu, mutta erään henkilön postissa myöhemmin vainajalta saama kovalevy, jolta löytyy outoa dataa gammasäteilystä Marsista. Mukaan ilmaantuu myös hunajaisia timantteja, jotka ovat radioaktiivisia. 

Prestonin näkökulmahenkilö vaihtuu luvuittain, tai siis melkein luvuittain, sillä toisinaan Preston olettaa tarinansa vetävän niin hyvin, että näkökulmahenkilöä ei voi vaihtaa, ja näin ollen lukija joutuu kärsimään stereotyypistä liian pitkään kestääkseen tuskan. Viimeinen pisara tuli vastaan sivulla 85. Tarina ei vedä, vaikka Preston ja hänen kustantamonsa niin kuvittelvat.

Tässä vaiheessa on syytä ottaa tarkasteluun taas oveen gasellimaisesti kaareutuen nojaava Marjory Leung, jonka omituinen asento on suhteessa romaanin erään  näkökulmahenkilön, nimittäin Mark Corson, seksuaalisiin mieltymyksiin, Leungin vartalo siis kaartuen kuin jännitetty jousi. Aiemmin Corso ja kuuma (amerikan)kiinalainen kissa olivat nauttineet drinkkejä baarissa ja Corso oli hivuttanut kättään ylöspäin Leungin lämmintä reiden sisäpintaa. 

Marsissa gammasäteily jatkuu, se taitaa olla Marsin pintaan tarttunut pieni musta aukko. Corso pitää Leungista, koska Corson isä tuli italiasta Amerikkaan. Kiinalainen ja italialainen ovat kuin luodut toisilleen. Mielenkiintoista kerrassaan. 

Samaan aikaan kun hunajaiset timantit säteilevät toisaalla radioaktiivisesti, Abbey sekä hänen ruohoa polttava irlantilainen kaverinsa menevät veneellä läheiseen saareen etsimään meteoria. Abbeyn vanha pano, linnakundi, jolla on vene, mädäntyneet hampaat ja inhottava tapa vetää bisseä ja meta-amfetamiinia, vaanii tyttöjä. Ilkeä ex-hoito, jolle Abbey on erehtynyt antamaan rasiaa nuorena kännissä, on rasisti. Tämä kamala mies suunnittelee koiruuksia, hakee polttoainetta, pummaa rahaa tuttavaltaan ja uhkaa miestä jopa aseella. Hän nauttii väkivallasta. Voi voi sentään.

Tätä ennen Corso on pannut Leungin kanssa, mutta paritteluaktia ei valitettavasti kirjassa kuvata. Pikkuhousujen reunaan asti Corson käsi baarissa pääsee. Tällaisessa kohdassa verevä kopulaatiokuvaus olisi pelastanut paljon.

Kirja paljastaa mahdollisuutensa tai mahdottomuutensa jo hyvin varhain. Kuten todettua, lopetin sivulle 85. Kirjassa on 468 sivua. Mahdotonta.

Jussi K. Niemelä