Murhamystiikkaa – okkulttisia etsivätarinoita. Toim. Tuomas Saloranta ja Jyrki Pitkä. Tajunta Media.

Tähtivaeltaja 2/2014

Suomessa yliluonnollista dekkaria ei juuri ole aiemmin kirjoitettu, joten Tajunta Median uusi novelliantologia on positiivinen avaus. Mukana on tuttuja kotimaisia kauhun, kumman ja scifin taitajia kuten Tarja Sipiläinen, Jussi Katajala, Mixu Lauronen, Shimo Suntila ja Juha Jyrkäs. Kauhun lisäksi huumorikin kukkii.

Erityismaininnan saa tässä suhteessa Juhana Lumme Ilmari Rautapäällään. Helsinkiin sijoittuva hurja seikkailu sisältää huumorin ohella suorastaan saatanallisia teemoja. Parapoliisin vasikka saa auransa puhdistettua liatakseen sen uudestaan. Mies on palkintonsa ansainnut.

Kertomukset ovat monipuolisia ja omaperäisiä, ja osa sisältää suoria viitteitä Lovecraftin luomuksiin. Tekijöistä juuri Jussi Katajala on onnistunut erityisen mainiosti tavoittamaan suomikumman syvimmän olemuksen ja osoittaa samalla hallitsevansa kansainvälisen lajityypin kanssa flirttailun. Järvi-Suomen ytimessä kurvaileva kummitustarina Äijön pojat kehittyy nopeasti hurttamaiseen suuntaan ja lukija hykertelee nautinnosta. Katajalan viittaukset ovat hienovaraisia ja toimivat komeasti nimenomaan kotoisessa maisemassa. Kala on sitä paitsi terveellistä ravintoa.

Jani Kangas onnistuu italiaan sijoittuvassa novellissaan Epäpyhä kolminaisuus yhtä hyvin. Lopputulos on hyytävä, huumori juuri sopivan makaaberia. Muinaisten palvominen voi parhaimmillaan synnyttää lasten ohella tosimiehen velvollisuuksia.

Tiina Laineen tarina Anna meille enkeleitä luottaa modernimpaan kauhuun ja tuo mieleen parikin Stephen Kingin varhaista menestysromaania. Laineen loppuhuipennus pesee silti Kingin mennen tullen. Tarina tytöstä, joka on hiljainen mutta vaarallinen, on kansainvälistä tasoa. 

Juha Jyrkäs erottuu joukosta jo novellinsa tyylillä, joka on vanhahtava ja ajankuvan kannalta onnistunut valinta. Tulikipunan synnyssä kansanperinne ja lonkerot lyövät kipunoiden kättä. 

Anu Korpisen Riesoholtin valot on klassikkoainesta kaikin puolin. Pienten kadonneiden lasten kohtaloa selvittävät ihmiset löytävät metsästä jotain, joka kenties olisi kannattanut jättää rauhaan.

Mukana on myös yksi käännös, vuonna 1910 englanniksi julkaistu William Hope Hodgsonin Viheltävä huone. 

Käytännössä kaikki antologian novellit ovat onnistuneita esimerkkejä dekkarin ja yliluonnollisen sekoittamisesta. Homma toimii niin hyvin, että tätä toivoisi julkaistavan lisääkin.