Tähtivaeltaja
3/2015
Akateeminen
kiinnostus kauhuun on maassamme suhteellisen harvinaista. Tapani
Kilpeläisen teos kauhusta filosofiana onkin tarpeellinen lisä
suomalaiseen lajityyppikeskusteluun. Kauhukirjailijoille ja alan
harrastajille tutkielma voi avata uusia tulokulmia rakkaaseen
aiheeseen. Erityisesti kauhua kirjoittavalle filosofin tiheiltä
riveiltä voi irrota ideoiden ohella jopa suoranaista
inspiraatiota.
Teksti on oppineeseen tapaan melko kuivaa, mutta toisaalta, jos aihe kiehtoo, teoreettinen lähestymistapa ja paikoitellen kankea kieli menee siinä sivussa. Mikään kauhuhistoriikki Kilpeläisen teos ei ole, vaikka kirjan alkupuolella genren historiaa sivutaan aiheen ja termistön määrittelemisen jälkeen lyhyesti.
Tekijä kyseenalaistaa aikaisempia teorioita ja osoittaa niiden virheet, muun muassa liiallisen yleistämisen tai liian tiukan rajaamisen. Kuten tunnettua, rajaamisongelma on ylipäätään kirjallisuuden tutkimuksen keskiössä ja aiheuttaa myös kaupallista stressiä. Kilpeläinen on oikeassa siinä, että kauhussa ei pidä heppoisin perustein sulkea pois teoksia lajityypistä liian tiukoilla ehdoilla.
Toisinaan teoria itsessään pakottaa tulkitsemaan teosta siten, että kaikki mikä ei sovi teoriaan pitää ohittaa tai selittää pois. Tämä ongelma on tyypillinen tulkitseville humanistisille aloille. Muun muassa Sigmund Freudin ja Julia Kristevan psykoanalyyttiset spekulaatiot saavat tekijältä ansaittua satikutia: ”Freud lukee novellia [E.T.A. Hoffmanin Nukkumattia] oman teoriansa valossa.”
Filosofi käyttää Bram Stokerin Draculaa esimerkkinä allegoristen ja symbolististen tulkintojen loputtomasta suosta. Jos teoksen pinta hylätään ja merkityksiä etsitään tekstin takaa, mikä tahansa käy. Pinta, itse kauhutarina, on siis otettava huomioon eikä vain haettava oletettuja ”varsinaisia” merkityksiä sen taustalta. Muuten on vaarana, kuten tekijä aiheellisesti toteaa, että jo myytiksi muodostunutta kertomusta aletaan tulkita toisten myyttien, kuten Freudin unien tulkinnan – H.P. Lovecraftin sanoin lapsellisen symboliikan – avulla. Hitchcockin Psykon kuuluisa suihkukohtaus ei ole symbolinen raiskaus vaan puukotus.
Teoksen toimitusvaiheessa Draculaa koskevaan lukuun on jäänyt ikävä virhe: lause katkeaa kesken ensimmäisen kappaleen lopussa sivulla 50. Kilpeläisen oma näkemys hukkuu välillä muutenkin passiivin käytön ja toistuvan polemiikin alle, joten ajatuksen katkeaminen tekstissä ei helpota lukemista. Toisinaan on vaikeaa saada selvää, referoiko tekijä aiempia teorioita vai esittääkö hän omia tulkintojaan niistä tai peräti omia teorioitaan.
Kirjan päättävä kolmas osa esittelee ja tulkitsee Lovecraftin tuotannon tematiikkaa, tuntematonta uhkaa avaruudesta ja zombiapokalypsia. Näissä tiiviissä analyyseissa teos on parhaimmillaan. Välillä huumorikin pilkahtelee ilahduttavasti tekstin seassa, mutta tyylillisesti kirja voisi olla jämäkämpi: filosofi näet väkevöittää tekstiään anglismeilla sekä vanhahtavilla ja oudoilla ilmaisuilla, jotka joissakin kohdissa haittaavat lukemista. Pieniä toimituksellisia virheitä, kuten sanojen puuttumisia ja vääriä taivutuksia, löytyy myös. Kilpeläisellä on silti sana hallussa ja varsinkin osioiden loppuhuipentumat ovat useimmiten herkullisia.
Pasi Romppaisen omaperäinen kansi on maininnan arvoinen.
Teksti on oppineeseen tapaan melko kuivaa, mutta toisaalta, jos aihe kiehtoo, teoreettinen lähestymistapa ja paikoitellen kankea kieli menee siinä sivussa. Mikään kauhuhistoriikki Kilpeläisen teos ei ole, vaikka kirjan alkupuolella genren historiaa sivutaan aiheen ja termistön määrittelemisen jälkeen lyhyesti.
Tekijä kyseenalaistaa aikaisempia teorioita ja osoittaa niiden virheet, muun muassa liiallisen yleistämisen tai liian tiukan rajaamisen. Kuten tunnettua, rajaamisongelma on ylipäätään kirjallisuuden tutkimuksen keskiössä ja aiheuttaa myös kaupallista stressiä. Kilpeläinen on oikeassa siinä, että kauhussa ei pidä heppoisin perustein sulkea pois teoksia lajityypistä liian tiukoilla ehdoilla.
Toisinaan teoria itsessään pakottaa tulkitsemaan teosta siten, että kaikki mikä ei sovi teoriaan pitää ohittaa tai selittää pois. Tämä ongelma on tyypillinen tulkitseville humanistisille aloille. Muun muassa Sigmund Freudin ja Julia Kristevan psykoanalyyttiset spekulaatiot saavat tekijältä ansaittua satikutia: ”Freud lukee novellia [E.T.A. Hoffmanin Nukkumattia] oman teoriansa valossa.”
Filosofi käyttää Bram Stokerin Draculaa esimerkkinä allegoristen ja symbolististen tulkintojen loputtomasta suosta. Jos teoksen pinta hylätään ja merkityksiä etsitään tekstin takaa, mikä tahansa käy. Pinta, itse kauhutarina, on siis otettava huomioon eikä vain haettava oletettuja ”varsinaisia” merkityksiä sen taustalta. Muuten on vaarana, kuten tekijä aiheellisesti toteaa, että jo myytiksi muodostunutta kertomusta aletaan tulkita toisten myyttien, kuten Freudin unien tulkinnan – H.P. Lovecraftin sanoin lapsellisen symboliikan – avulla. Hitchcockin Psykon kuuluisa suihkukohtaus ei ole symbolinen raiskaus vaan puukotus.
Teoksen toimitusvaiheessa Draculaa koskevaan lukuun on jäänyt ikävä virhe: lause katkeaa kesken ensimmäisen kappaleen lopussa sivulla 50. Kilpeläisen oma näkemys hukkuu välillä muutenkin passiivin käytön ja toistuvan polemiikin alle, joten ajatuksen katkeaminen tekstissä ei helpota lukemista. Toisinaan on vaikeaa saada selvää, referoiko tekijä aiempia teorioita vai esittääkö hän omia tulkintojaan niistä tai peräti omia teorioitaan.
Kirjan päättävä kolmas osa esittelee ja tulkitsee Lovecraftin tuotannon tematiikkaa, tuntematonta uhkaa avaruudesta ja zombiapokalypsia. Näissä tiiviissä analyyseissa teos on parhaimmillaan. Välillä huumorikin pilkahtelee ilahduttavasti tekstin seassa, mutta tyylillisesti kirja voisi olla jämäkämpi: filosofi näet väkevöittää tekstiään anglismeilla sekä vanhahtavilla ja oudoilla ilmaisuilla, jotka joissakin kohdissa haittaavat lukemista. Pieniä toimituksellisia virheitä, kuten sanojen puuttumisia ja vääriä taivutuksia, löytyy myös. Kilpeläisellä on silti sana hallussa ja varsinkin osioiden loppuhuipentumat ovat useimmiten herkullisia.
Pasi Romppaisen omaperäinen kansi on maininnan arvoinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.