Magdalena Hai: Gigi ja Henry 1-3. Karisto 2012-2014.

”Ihminen on vaillinainen, eikä pysty ymmärtämään koskaan täysin maailmaa, jossa hän elää. Puhtaus ja saasta. Nekin ovat vain sanoja. Ne ovat välineitä, joilla maalaamme todellisuuden.”

Magdalena Hain Gigi ja Henry -trilogia sekoittaa taidokkaasti ja viihdyttävästi steampunkia, vaihtoehtohistoriaa ja yhteiskuntakritiikkiä. Kieli on rikasta ja omaperäistä, henkilöhahmoilla on oma tapansa puhua. Vastaavasti hahmot ilmentävät erilaisia luonteita ja tapoja, joiden kuvaamisessa tekijä on onnistunut erinomaisesti. Romaanisarjan henkilöt ovat eläviä, todentuntuisia. Jopa ihmissudet.

Oikeastaan trilogia on Gregoroviusten hallitsijasukuun kuuluvan prinsessa Gigin eli Gregorovia Anastassija Ludovica Konstantininan kasvukertomus ja tarina itsensä löytämisestä. Gigin todelliseen luontoon vihjataan jo sarjan ensimmäisessä osassa, oikeastaan hänen äitinsä sanoo sen suoraan eräässä kohtauksessa, ja toisessa osassa vapauden teema, peto ihmisessä ja ihminen pedossa, nousee selkeämmin esiin. Hai viittaa tähän Kellopelikuninkaassa vahvasti, kun ihmissusi Aren Mussovits ja Gigi näkevät, miten eräästä laivasta tuodaan leopardia häkissä. Kohtaus on vaikuttava ja taidokkaasti laadittu.

Vertailukohtana tekijä käyttää vanhaa viinaanmenevää merirosvoa, Puujalka-Murtaughia, joka on nuorena elänyt villiä elämää ja tylsistynyt rauhallisessa vanhuudessaan. Hän ei osaa enää elää muulla tavalla kuin hurjana merirosvona. Vangittu leopardi – ja tietenkin jokainen vapautta rakastava olento, peto, ihmispeto – tuhoutuu, koska se ei pääse toteuttamaan vaistojaan, luontoaan.

Toisaalta kasvaminen ja muutos pelottavat Gigiä. Hän haluaisi jatkaa elämäänsä lapsuuden vapaudessa ja kaipaa sarjan toisessa osassa takaisin Alhaiston kaupunginosan rääsyläisaikaan. Hän ei kuitenkaan voi välttää kohtaloaan.

Vapauden ja villiyden tematiikka hallitsee trilogiaa muutenkin. Ensimmäisessä osassa, Kerjäläisprinsessassa, tutustumme yksitoistavuotiaaseen Gigiin ja hänen perheeseensä. Kuningasperhe on paennut Umbrovian vallankaappausta kaukaiseen Keloburgin kaupunkiin Vihreälle saarelle. Siellä Gigi ystävystyy Alhaiston kaduilla elävän kolmetoistavuotiaan Henryn kanssa. Kun tarina alkaa, tämä kaikki on jo tapahtunut. Varhaiskypsä Henry itsenäisyydessään on suorastaan vapauden ruumiillistuma. Hänen vapaudessaan on kuitenkin traaginen sävy.

Kellopelikuninkaassa vapautta edustavat myös luolassa asuvat lapset ja nuoret, maanalaiset, jotka kapinoivat yhteiskuntaa ja rikkaita vastaan. He eivät alistu vaan panevat hanttiin. Mukana on aimo annos romantiikkaa. Orpo- ja kiertolaislasten johtajat, Nikanor ja Naseem, tuovat tarinaan mustasukkaisuutta ja humoristisia jännitteitä: Gigin kiinnostuessa Naseemista ja päinvastoin, Henry ja Nikanor ovat molemmat mustasukkaisia ja ikäkaudelle tyypilliset ristiriitaiset tunteet räiskyvät. Kellopelikuninkaan loppupuolella Gigin ja Naseemin avainkohtauksessa vapaudenkaipuun teema korostuu entisestään.

Kerjäläisprinsessassan avauksessa Gigi kertoo olevansa nuorin Umbrovian kuninkaallisen perheen neljästä tyttärestä. Vanhin heistä on Katerina, joka on vallankumouksen yhteydessä kokenut todella kovia. Keskimmäiset, Lilibeta ja Ellina, ovat keskenään niin läheisissä väleissä, että he saavat muut tuntemaan olonsa ulkopuolisiksi.

Äiti, kuningatar Sofia, on aristokraattisuuden – ylpeyden, kunnian, arvokkuuden, rohkeuden ja sotilaallisuuden – ilmentymä par excellence, joskin hänestä löytyy myös julmia, suorastaan despoottisia piirteitä, jotka saavat selityksen tarinan edetessä. Silti suuri, lämmin sydän nousee hänen hallitsevaksi piirteekseen, kuten kuningattarelle ja sankariprinsessan äidille sopii.

Sinänsä hauskan tarinankertoja-Henryn yksinäisyys ja epäluuloisuus johtuvat hänen itsenäisyydestään, joka puolestaan on seurausta pojan traumaattisesta menneisyydestä. Vapaus on Henryssä eräänlainen vankila, läheisyyden puutteesta ja sitoutumisen pelosta johtuvaa kapinahenkeä. Hän ei voi antautua kiintymykselle, koska pelkää siitä mahdollisesti seuraavaa menetystä. Vasta Gigin tapaaminen auttaa Henryn luottamaan toiseen ihmiseen.

Henryn menneisyys on siis rankka ja Kerjäläisprinsessassa paljastetaan hänen vanhempiensa kohtalo. Tarinan edetessä Henry haluaa olla lehtimies ja opiskelee Ellinan avulla ahkerasti. Opiskelu yhdistyy Henryn kasvuun ihmisenä ja henkilöhahmona, niin henkisesti kuin fyysisesti. Hän ei kuitenkaan koskaan kadota katurotan veijarimaisuutta ja kapinahenkeä. Tosirakkauden hän kohtaa sarjan päätösosassa, mutta siitä ei voi enempää kertoa paljastamatta tärkeitä juonenkäänteitä.

Kellopelikuninkaassa esiintyvä Sokean Jumalan veljeskunta tuo trilogiaan ripauksen uskontokritiikkiä. Fanaattisuus ja fundamentalismi on kaikkialla samanlaista, uskonnosta tai ideologiasta riippumatta. Veljeskunta edustaa myös hengenvaarallista juonittelua, jonka taustalta löytyy Gigin ykkösvihollinen.

Andros ”Luopio” Epirikos, vallananastaja, on trilogian klassinen roisto, kuningasperheen nemesis, oikea pahuuden ruumiillistuma. Susikuningattaressa hänen arvellaan olleen lapsena aivan normaali, mutta jostain syystä, jonkinlaisen kieroon kasvamisen myötä, Andros Luopio on siirtynyt pimeälle puolelle. Hahmona hän jää hieman etäiseksi, sivuhenkilöksi, vaikka onkin mukana monessa ratkaisevassa käänteessä. Hänen toimintansa tähtää kuningasperheen tuhoamiseen ja Umbrovian hallinnan säilyttämiseen.
Steampunk tulee teokseen Gigin isän, kuningas Konstantin IV Astronomikos ja sarjan toisessa osassa hänen palvelukseensa astuvan nuoren Barnabas Volmontin kautta. Kuningas on myös keksijänero, jonka pommit ja lentolaitteet auttavat sankareita taistelun tiimellyksessä. Kellopelikuninkaassa esiintyy lisäksi Barnabaksen keksimiä minimatoneja ja Titan-ilmalaiva, joka on kuninkaan suurhanke. Se on myös juonen kannalta tärkeässä roolissa.

Susikuningattaressa Pariisin kaduilla kulkee höyrykuoriaisia ihmisiä ja heidän matkatavaroitaan kuljettamassa ja Gigin isosisko Ellina ryhtyy valmistamaan mekanoötököitä, jotka ovat hänen omien sanojensa mukaan ”Barnabaksen minimatonien seuraava sukupolvi”. Nerokas Ellina seuraa keksijäisänsä jalanjälkiä ja on keskeisessä roolissa myöhemmin, kun taistelu Umbrovian hallinnasta alkaa. Mukana on myös Luopion armeijan kauhistuttavia konemiehiä, kellopelisotilaita ja kilpikonnamaisia sekaolentoja.

Gigin Kerjäläisprinsessassa saama vakava silmävamma ja siitä seuraava erilaisuus sekä hyväksytyksi tulemisen tarve ovat Gigin hahmon kantavia teemoja. Juuri vajavaisuus tekee Gigistä niin rohkean ja kauniin. Hänen kauneutensa on sekä sisäistä että ulkoista, ja jos hänen luonteenpiirteistään haluaa nostaa esiin yhden tärkeimmistä, se on tahdonvoima. Gigi on määrätietoinen ja järkähtämätön. Hän uskaltaa kohdata pelkonsa ja pahimman vihollisensa silmästä silmään.

Gigille paljastuu vähitellen seikkoja suvun historiasta, jotka selittävät hänen vaistomaiset tuntemuksensa. Mussovits kertoo, että Umbrovian hallitsijasuku on sekoittunut aikoinaan ihmissusien, varcolacien, kanssa. Gigissäkin on siis roppakaupalla ihmissutta. Juuri tämän tosiasian kuningatar Sofia mainitsee jo sarjan ensimmäisessä osassa: hän viittaa varcolacien verenperintöön Gregoroviusten suvussa.

Erilaisuuden hyväksymisen teemaa ilmentää myös Mussovits, jota Gigi sarjan ensimmäisessä osassa aluksi pitää hirviönä. Vasta kun hän tutustuu ihmissuteen lähemmin, heistä tulee lähimmät liittolaiset ja ystävät.

Kellopelikuningas huipentuu taisteluun, jossa Gigi loukkaantuu vakavasti, jolloin keksijäisän taidot pääsevät oikeuksiinsa. Nyt viimeistään kerrontaa alkaa hallita Gigin erilaisuus – sitä ei voi enää olla huomaamatta, koska tytöstä on tullut ihastuttava höyrykyborgi, jonka suonissa lisäksi virtaa ihmissuden verta. Naseemin suhtautuminen Gigiin teoksen lopussa kertoo kaiken oleellisen. Lukijan on helppo samaistua Naseemiin: Gigin lukuisten aiempien arvostettavien ominaisuuksien rinnalle on nyt tullut yliluonnollisia kykyjä ja hänen mekaaniset rakenteensakin ovat erinomaisen kiehtovia.

Puujalka-Murtaugh on ihmissusi Mussovitsin ohella rakastettava hahmo, joka tuo sarjaan huumoria ja ytyä. Vanha rivosuinen merirosvo ei välitä henkilökohtaisesta hygieniasta eikä käytöstavoista. Tästä irtoaa paljon iloa. Murtaugh seilaa vieläpä lopulta avioliiton satamaan tarvernaa pitävän Kaksoisleuka-Minnien kanssa, joka myös on kerrassaan mainio sivuhahmo. Murtaugh kertoo olevansa vapaa sielu, joten avioliitto ei suju ongelmitta, kuten oli odotettavissa. Susikuningattaren loppupuolen suuressa taistelussa merirosvosta paljastuu uusia puolia.

Vapauden tematiikka on läsnä myös kuningasperheen oleskelussa Keloburgissa Vihreällä saarella, jonka hallitsija, ”isäntä”, käyttäytyy kuin omistaisi aristokraattiset asukkinsa. Mies on keräilijä, joka haalii omistukseensa poikkeusihmisiä. Osa Susikuningattaren tapahtumia seuraa siitä, että kuningatar Sofia haluaa ravistaa Keloburgin isännän orjuuttavan ikeen perheensä harteilta.

Susikuningattaressa Gigi on jo selvästi henkisesti vanhempi ja kypsempi, vaikka on vasta viidentoista. Samoin käy ilmi, että hänen tunteensa Henryä kohtaan ovat aina olleet sisarelliset. Nyt he asuvat samassa asunnossa yhdessä Gigin henkivartijana toimivan Mussovitsin kanssa, vaikka Henry Keloburgin Sanomien ulkomaantoimittajana matkustelee paljon. Gigi tietää, että huolimatta sisarellisista suhteista hänen äitinsä paheksuu yhteisasumista Henryn kanssa.

Susikuningattaren alku kertoo Gigin valmistautumisesta tulevaan taisteluun Umbrovian hallinnasta. Hän on jo edellisessä osassa Mussovitsin pyynnöstä lupautunut Umbrovian susikuningattareksi, koska kuningatar Sofia kieltäytyy kunniasta. Luopio vainoaa ihmissusia Umbroviassa, ja vaikka ne ovat vahvoja, voittaakseen sodan ne tarvitsevat yhdistävän tekijän, johtajan, ihmissusien kuningattaren. Romaani käynnistyy vauhdikkaasti, kun Gigi on japanilaisen mestari Oniwakan opissa ja joutuu taistelemaan opettajansa kanssa saadakseen selville, mitä hänen nimensä tarkoittaa.

Hai on upottanut Pariisiin useita riemastuttavia yksityiskohtia, vuokranmaksua välttelevistä ullakkoboheemeista jouhikkoa yöllä soittavaan pohjoismaalaiseen rappiotaiteilijaan, ja tavataanpa erään illanvieton aikana ohimennen muuan oikea höyrypunkin innostajana toiminut kuuluisa kirjailija.

Matkalla Umbroviaan, Unkarin pustalla, Gigi, Henry ja Mussovits kohtaavat romaneja ja salaperäisen Simza-tytön. Simzakin on erilainen: toiseuden ja vierauden teema korostuu myös hänen hahmossaan. Simza osaa ennustaa ja kertoo Gigille syvällisiä totuuksia maailmasta. Romaneilla on myös kiehtova höyryhevonen, Uljas Ruskea, joka pian paljastuu itsensä keksijänerokuninkaan tekeleeksi.

Umbroviassa ihmissusi Aren Mussovits tapaa pitkästä aikaa Lucija-vaimonsa ja Rufus-poikansa. Jo sarjan ensimmäisessä osassa on käynyt ilmi, että Mussovitsilla on Rufus-niminen veli, joka on liittoutunut vallananastaja Andros Luopion kanssa. Mussovitsin perheestä paljastuu Umbroviassa uusia puolia, jotka selittävät veljesten historiaa.

Susikuningattaren kauneimmassa kohtauksessa joukko kapinoivia nuoria ihmissusia piirittää Gigin, joka taistelee olentoja vastaan naginata-salkoaseella mestari Oniwakalta saamiensa oppien avulla. Juuri kun Gigi on alistumassa tappioon ylivoimaa vastaan, hän ymmärtää, että vanha veriside Gregoroviusten ja varcolacien välillä pitää uudistaa. Hurmeinen rituaali saa aurat liekehtimään ja ”puhtaan, aggressiivisen voiman” laukkaamaan Gigin suonissa.

Trilogia huipentuu veriseen sotaan Luopion ja Gigin joukkojen välillä, ja loppukohtaus taulukuvaelmineen on todella upea. Sen sanoma ei jätä kylmäksi.

Jokaisen kirjan lopusta löytyy tekijän lyhyt selvitys luomastaan maailmasta ja sen taustoista sekä kirjallisuuslistaus. Nämä osoittavat sen, kuinka paljon taustatyötä kirjailija usein tekee luodessaan vaihtoehtohistoriallisen maailman teoksensa tapahtumille. Selityksistä löytyy runsaasti mielenkiintoisia historiallisia detaljeja ja ihmissusimytologiaa. Hain tulkinta ihmissusimyytistä osuu nappiin.

Toisaalta taustoitukset saattavat viedä joiltain lukijoilta osan kuvittelemisen ja pähkäilemisen ilosta, joten jos kirjojen maailma vaikuttaa ahmiessa viehättävän salaperäiseltä, samaan aikaan tutulta ja vieraalta, ”Sananen kirjailijalta” voi hieman rikkoa kiehtovaa illuusiota.

Karttojen käyttö etu- ja taka-aukeamalla on fantasiagenren vakiintunut perinne, ja Magdalena Hai osaa kirjoittamisen ohella myös piirtämisen. Vain Kerjäläisprinsessassa karttaa ei ole. Kirjojen upeat kansikuvat on tehnyt Sára Köteleki.

Gigi ja Henry -trilogia vie lukijan mennessään. Vauhtia, käänteitä ja yllätyksiä riittää, niin onnellisten kuin vähemmän onnellisten tähtien alla, eikä monessa suhteessa epätäydellisiin ja traagisiin päähenkilöihin voi olla samaistumatta ja rakastumatta. Tämä on erinomaisen kirjallisuuden ja yleisinhimillisyyden tuntomerkki.