Mia Vänskä: Valkoinen aura. Atena 2014.

Mia Vänskän kolmas romaani jatkaa kauhukirjallisuuden saralla, mutta nyt mukana on uusiakin elementtejä, jotka vievät kohti perinteisempää dekkaria. Sekoitus on onnistunut, joskin kosolti parantamisen varaa vielä jää.

Nuoren sairaanhoitajaopiskelija Iinan ympärille nivoutuvassa tarinassa päähenkilön elämänmuutos heijastuu yliluonnollisiin kokemuksiin, jotka vähitellen paljastavat teoksen ytimestä dekkarimaisen kuvion. Tapahtumat etenevät nopeasti ja jo varhain käy ilmi, että erään Iinan uudessa asuntolatalossa aiemmin murhatun nuoren naisen kohtalo sekoittuu oudolla tavalla Iinan kohtalon kanssa.

Kertomukseen sisältyy paljon ihmissuhdedraamaa ja muuta nuorten aikuisten peruskauraa, joka vaikuttaa ehkä pikemminkin kohderyhmä- kuin taiteelliselta valinnalta. Silti Vänskä osoittaa hallitsevansa monentyyppisen elämän kuvauksen eikä hän jää toistamaan aiempien teostensa asetelmia. 

Valkoisen auran joissakin tapahtumissa on kuitenkin liikaa käytetyn makua, kuten uima-allasjuhlissa ja soluasunnon arjessa. Kahvilakohtaukset tallaavat vanhoja polkuja. Tekijä ei saa näistä vanhoista elementeistä irti tuoretta dramatiikkaa. Välillä tuntuu, kuin kyse olisi amerikkalaistyylisestä nuortenelokuvasta. 

Iina kokee outoja ilmiöitä ja näkee jonkun toisen unia. Kuollut nainen alkaa kummitella hänelle ja muutenkin tunkeutuu väkisin hänen elämäänsä. Salaperäisten tapahtumien myötä Iina pääsee selville murhatun naisen kohtalosta, mutta samalla ilmenee, että kukaan ei ole turvassa.

Päähenkilön lähipiirissä on naisia, jotka harrastavat uushenkisyyttä, muun muassa energiahoitoja. He kertovat Iinalle, että tyttö on erityisen herkkä, koska hänellä on valkoinen aura. Iina kykeneekin samaistumaan sairaskohtauksen tai onnettomuuden uhreihin, aivan kuten kuollut nainen kykenee jotenkin tunkeutumaan Iinan tajuntaan ja ottamaan hänet osittain valtaansa. Iina löytää vähitellen itsestään uusia kykyjä. Samalla hän muistaa lapsuudestaan asioita, jotka on tarkoituksella unohtanut.

Mukaan tulee myös pakollisia mieskuvioita, mutta ihmissuhteet jäävät luonnosmaisiksi. Jotkut juoniratkaisut voi perustella vain sillä, että näin saatiin henkilö tai henkilöt sivuun tapahtumien tuoksinasta, eli narratiivissa esiintyvä viittaus vaikkapa lomamatkalla olemiseen on vain selitys sille, miksi kyseiset henkilöt eivät puutu tapahtumiin. Vastaavasti tärkeillä hetkillä päähenkilöt tekevät pari kertaa epäuskottavan valinnan, jota tekijä joutuu niin ikään selittelemään.

Päähenkilöiden perhe-elämä on rikkonaista ja siihen sisältyy kosolti tragediaa, joka heijastuu asianmukaisesti niin lapsiin kuin heidän vanhempiinsa. Pääsääntöisesti tytöt tai naiset ovat kokeneet kovia, ja tästä johtuen heidän luonteissaan on sopivasti särmää ja hämäriä alueita.

Vänskä kutoo taitavasti kauhun ja dekkarin yhdistelmän, jossa Iinan yliluonnollinen kyky on avainasemassa. Henkimaailman ilmiöt tuovat salapoliisitarinaan mukavaa lisävärinää. Kauhu on silti edelleen tapahtumien keskiössä ja veri roiskuu leppoisasti sopivin väliajoin.

Iinan läheisin ystävä Linda nousee lopussa ratkaisevaan rooliin tahattomana salapoliisina. Vyyhti purkautuu nopeasti ja ruumiita tulee kenties hieman liikaakin. Romaani on kuitenkin niin vetävästi kirjoitettu, että se oli pakko lukea yhteen putkeen. Loppuratkaisu on hieno.